Reino Hallamaa - suomalaisen radiotiedustelun isä

Hallamaa.jpgReino Henrik Hallamaa (1899-1979) on henkilö, jonka saavutukset tiedustelun ja viestien purkamisen saralla ovat tunnettuja myös Suomen rajojen ulkopuolella. Suomalaisten sodan aikainen radiotiedustelu oli ehkäpä maailman parasta ja suomalaiset kykenivät lukemaan ainakin Brasilian, Portugalin, Romanian, Serbian, Vatikaanin ja Vichyn Ranskan tietoliikennettä. Myös Turkin (tärkeä asia, etenkin Jalta konferenssin aikaan) sekä luonnollisesti Neuvostoliiton, USA:n, Brittien sekä Saksan viestiliikenne oli pääosin suomalaisten murrettavissa.

Suomalaisessa radiotiedustelussa toimi n. 1000 henkeä Jatkosodan lopulla ja tiedustelun ansiosta suomalaiset pystyivät keskittämään toimensa oikeaan paikkaan, aina oikeaan aikaan. Jatkosodan aikana suomalaiset pystyivät lukemaan n. 80 % Neuvostoliiton puna-armeijan viestiliikenteestä armeija- ja divisioona tasolla. Suomalaisten tiedustelu oli niin laadukasta, että jopa Adolf Hitler oli hämmästellyt sitä. Hallamaa saikin ansioistaan Saksalta Rautaristin.

Reino Hallamaan alkuvuodet

Reino Hallamaa osallistui jo Vapaussotaamme, jonka jälkeen hän toimi laivaston radiojoukoissa Suursaaressa. Suursaaresta käsin suomalaiset seurasivat neuvostolaivasto liikkeitä ja sattuman kautta he onnistuivat murtamaan ensi kerran Punalaivaston koodin v. 1919 (sama viesti lähetettiin ensin koodattuna ja sitten selväkielisenä). Tämän onnekkaan sattuman jälkeen Pääesikunta sai Suursaaren asemalta poikkeuksellisen täsmällisiä tietoja siitä, mitä Punalaivasto teki ja suunnitteli tekevänsä. Hallamaan toiminta oli Pääesikunnassa pantu jo merkille.

RUK:n jälkeen v. 1921 Hallamaa siirtyi Helsingin Santahaminaan radiokomppanian opetusupseeriksi. Lopulta v. 1927 everstin Tuompon käskystä Hallamaa alkoi luomaan suomalaista radiotiedustelua. Tätä varten hänet lähetettiin ulkomaille koulutus- ja materiaalinhankintamatkalle. Tärkeimmät koulutuspaikat olivat Saksa, Itävalta, Sveitsi, Italia, Tshekkoslovakia ja Puola. Näiden lisäksi myös suhteet Unkarin, Ranskan, Ruotsin ja Baltian maiden (etenkin Viro) vastaaviin organisaatioihin luotiin.

Radiotiedustelun toiminta osoittaa kykynsä Talvisodassa

Hallamaan organisaatio osoitti kykynsä jo Talvisotaa edeltävänä päivänä. Suomen tiedustelu sieppasi venäläisten sanoman, jossa annettiin hyökkäyskäsky Suomeen. Seuraava suuri näyte oli Raatteen tien taistelut, jonka toimintaa varten Siilasvuo sai tiedustelulta korvaamatonta apua. Lopputuloksena puna-armeija menetti Raatteen tiellä yli 20.000 miestä sekä koko kalustonsa. Jälkinäytöksenä Suomen tiedustelu sieppasi myös viestin, jossa kerrottiin motitettua divisioonaa pelastamaan tulleen, mutta pahasti epäonnistuneen divisioonankomentajan (Vinogradov) teloituksesta.

Suomen radiotiedustelu sieppasi jo Talvisodan aikana tuhansia puna-armeijan viestejä. Esimerkiksi tiedustelumme sai selville ns. Lavajärjen motissa olleen puna-armeijan 18. divisioona ulosmurtoyrityksen ajan, paikan ja tavan (16.2.1940). Tätä vastaan suomalaisten oli helppo keskittää kaikki voimansa ja koko divisioona kuoli yrittäessään ulosmurtautumista motista.

Hallamaan tiedustelu sai myös selville Neuvostoliiton suunnitelman, jossa puna-armeijan olisi marssinut koko Skandinavian läpi aina Norjan Atlantin rannikolle asti. Toteutus osoittautui kuitenkin vaikeaksi, koska Suomen puolustus pystyi menestykselliseen vastarintaan. Myös tiedot ranskalaisten ja englantilaisten joukkojen mielenkiinnosta Skandinaviaa kohtaan paljastuivat, jotka suomalaiset "muistivat välittää" myös Neuvostoliiton tietoon. Lopullisesti venäläisten oli luovuttava Skandinavia-suunnitelmastaan, koska saksalaisten operaatio Weserübung käynnistyi. Tämän seurauksena Tanska ja Norja miehitettiin. Eikä Neuvostoliitto enään halunnut joutua senaikaisen liittolaisensa Saksan kanssa eturistiriitaan. Myös väliaikaisesta rauhasta Suomen kanssa oli jo solmittu.

Tässä vaiheessa myös ruotsalaiset alkoivat kiinnostumaan Suomen radiotiedustelusta ja he lähettivät Suomeen Arne Beurlingin opiskelemaan suomalaisten työmetodeja sekä avustamaan suomalalaisia ratkaisemaan vaikeinta, eli ns. viitostason neuvostokoodia. Arne Beurling myöhemmin perusti Ruotsiin vastaavan radiotiedusteluyksikön elokuussa 1940. Lopulta Ruotsin kautta myös Suomi sai radiotiedustelunsa käyttöön myös 100 kpl yhdysvaltalaisia RCA-radioita, jotka edustivat senaikaista huipputekniikkaa. Myöhemmin ruotsalaisten menestys saksalaisten koodien muurros koitui myös suomalaisten eduksi.

Jatkosodassa radiotiedustelusta tulee jo legenda

Jatkosota sai tiedustelun kannalta todellisen loistoalun. Jatkosodan sytyttyä suomalaisten käsiin jäi Neuvostoliiton Petsamon konsulaatista 22.6.1941 koodikirjoja. Koodeihin kuului diplomaatikoodi (kod-26), NKVD:n Popeda-koodi (tiedustelupalvelu), GRU:n koodi (sotilastiedustelu) ja laivaston GRU:n koodi. Näiden koodien avulla suomalaiset pääsivät heti puna-armeijan sanomia selvittämään perusteellisesti.

Jatkosodan aikana oli erityisesti Suomen ja Japanin yhteistyö hyvin hedelmällistä. Tätä osaltaan auttoi molemmin puolinen avoimuus. Vastaavaan yhteistyön tasoon ei päästy koskaan saksalaisten kanssa, jotka salasivat ja pimittivät tietojansa. Suomalaiset ja japanilaiset jopa jakoivat avauskoodejansa, lopulta kun Neuvostoliitto vain vaihtoi keskenään Aasian ja Euroopan puoleisten alueidensa koodeja - suomalaiselle avautui koko puna-armeijan tiedusteluliikenne kokonaisuudessaan. Parhaimmilla (tai pahimmillaan) Suomen pääesikunta tiesi jopa Puna-armeijan sijoitukset paremmin kuin omien joukkojemme sijoitukset.

Suomalaisten kaukopartiotoiminta hyötyi myös suunnattomasti radiotiedustelun antamista tiedoista. Puna-armeijan etsintäpartioiden väijytykset, kulkusuunnat ja etsintäalueet ilmoitettin aina esikuntiin, jotka sitten Suomen radiotiedustelu sieppasi. Luonnollisesti tämä tieto välitettiin myös uhan alla olleille kaukopartiomiehillemme reaaliajassa. Vastaavaa toimintaa harrastettiin myös ilmavoimien kanssa, jonka lentäjät sai paljon tietoa venäläisten lentäjien suunnitelmista reaaliajassa.

Suomalaisten radiotiedusteli opetteli myös harhauttamaan vastustajiaan. Parhaimmillaan osa omista partioistamme saivat ruokahuoltonsa suoraan Neuvostoliiton ilmapudotuksin tehdyn huollon kautta. Ideaalitapauksissa tilanne muistutti vähän nykypäivänä puhelimitse tehtävää pizzan tilausta kotiinkantona kebab-kioskilta - tosin tässä tapauksessa eväs oli ilmaista ja se toimitettiin tilaajalle silkisten laskuvarjojen varassa.

Kaikki siis sujui tiedustelun kannalta paremmin kuin hyvin, mutta itse tiedustelutieto alkoi tulla yhä uhkaavammaksi. Suomalaiset saivat reaaliajassa tietoonsa saksalaisten Stalingradin tappion, Moskovan edustan tapahtumat, Kurskin tappion sekä luonnollisesti he olivat myös selvillä Karjalan kannakselle kerääntyvästä puna-armeijan joukkojen keskityksistä sekä avustivat Tali-Ihantalan taistelua kesällä 1944.

Huonojen uutisten takia tiedustelupäällikkö Aladar Paasonen päätti aloittaa valmistelut suomalaisten tiedustelutietojen siirtämisestä Ruotsiin, mahdollisen miehityksen varalta (ns. operaatio Stella Polaris). Suomalaiset rahoittivat operaatiotaan myymällä venäläisistä saatuja tiedustelutietojaan Japanille, Ruotsille ja jopa USA:n OSS:lle (vaikka USA oli sodassa Suomea vastaan). Näillä rahoilla Ruotsiin lähti n. 700 tiedustelumiestä sekä satoja laatikoita materiaalia ja asiakirjoja. Dokumentit oli siirrettävä, koska mitään tietoja/vihjeitä ei haluttu antaa puna-armeijalle suomalaisten tiedustelun kyvykkyystä. Rauhan teon jälkeen valvontakomissiolle kerrottiin, että kaikki tiedusteluaineisto oli poltettu vaikka sitä oltiin todellisuudessa siirtämässä tai oli jo siirretty Ruotsiin.

Sodan jälkeinen loppunäytös

Suomalaisten materiaali päätyi monien vaiheiden jälkeen Ruotsiin. Lopulta suomalaisten tiedustelutietoa alkoi myös löytymään länsiliittouneilta. Materiaali todettiin laadukkaaksi ja länsiliittoutuneet halusivatkin saada selville niiden hankkijat, koska he tarvitsivat kipeästi asiantuntijoita ns. operaatio Venonaan. Operaatio Venonan alkuvaiheessa suomalaisista saadulla tietoilla ja koodiavaimilla oli operaation onnistumisen kannalta todella suuri merkitys. Etenkin jatkosodan alussa suomalaisten Petsamosta saadut koodikirjat auttoivat suuresti länsiliittoutuneiden työtä.

Lopulta Hallamaa ja Paasonen siirtyivät Ranskan palvelukseen ja kun Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov sai tämän tietoonsa, hän vaati heidän luovuttamistaan. Ranskalaiset siirsivät Hallamaan ja Paasosen miehitysalueelleen Saksaan ja kylmän rauhallisesti vastasivat Molotoville: "Herrat Paasonen ja Hallamaa ovat poistuneet Ranskasta, joten pyyntöänne ei voida toteuttaa".

Elämänsä loppuajan Hallamaa vietti Espanjan Malagassa neilikanviljelijänä sekä rakennusalalla, jonne hän pääsi muuttamaan jo 1947. Siellä hän muutti nimensä Ricardo Palmaksi, vaikka espanjalaiset tiesivät aivan hyvin, kuka Ricardo Palma todellisuudessa oli. Hallamaa jopa osallistui suomalaisten lomakylien rakentamiseen ja oli tunnettu henkilö espanjansuomalaisten keskuudessa. Vahvistamattomien tietojen mukaan Hallamaa olisi vielä Espanjan aikanaankin auttanut Suomea tiedusteluasioissa. Hallamaa kuoli 11.8.1979 Malagan Churrianassa, jonne hänet on myös haudattu.

Nykypäivänä Hallamaan työn perintöä vaalitaan mm. Ilmavoimien Viestikoelaitoksessa "ilmeisen onnistuneella" tasolla. Tänäkin päivänä Suomesta löytyy n. 5000 radioamatööritoiminnan harrastajaa.


Radiotiedustelun synty ja Reino Hallamaa
< http://www.pkymasehist.fi/radtied.html >

Robert Brantbergin Hallamaa tarina
< http://kotisivu.suomi.net/brantberg/Sotaupseerit%20-%20eversti%20Reino%20Hallamaa.htm >

Eräs kuvaus Stella Polaris operaatiosta
< http://www.ajatuskirjat.fi/suomi/lukunayte_1354.asp >

Venona operaatiosta hieman laajemmin
< http://www.tuomioja.org/index.php?mainAction=showPage&id=203&category=3 >

Ruotsin tiedustelusta ja viestinpurkamistaidoista asiaa (engl.)
< http://frode.home.cern.ch/frode/pubs/beckrevw.pdf >

| Ylös sivulla | Tarkistettu/muutettu: 25.09.2007/AML