Suomen rooli osana suurvalta Ruotsia

Ruotsin_vaakuna.jpgHyvin usein läntinen naapurimme Ruotsi, tykkää muistutella, että Ruotsi oli aikoinaan eurooppalainen suurvalta. Tulkinta on periaatteessa oikea, mutta osa tästäkin suurvalta-aseman kunniasta kuuluu myös Suomelle. Sanoisin rohkeasti, että noin kolmannes tästä kunniasta kuuluisi suomalaisille. Tätä mieltä on myös Peter Englund, joka on eräs Ruotsin tunnetuimmista nykyhistorioitsijoista. 

Ilman Suomea silloinen suurvalta Ruotsin rakentaminen olisi ollut mahdotonta. Ruotsi tarvitsi Suomen aluelta usein turvaa, verovaroja, miehiä ja kauppatavaroita (puuta, tervaa). Suomi oli Ruotsille olennainen mahdollistaja, jonka avulla suurvalta-asema tuli mahdolliseksi Pohjois-Euroopassa. Suomesta tuli n. 700 vuodeksi osa Ruotsin valtakuntaa.

Ruotsin suurvalta-asema perustui ymmärtääkseni neljään eri asiaan. Ruotsalaiseen teräkseen, teknologiaan ja innovaatioihin, luonnonvaroihin sekä sopivaan ajoitukseen. Suurimmat uhkat koko aseman saavuttamiselle oli väestöpohjan kapeus, talouden kapeus, toistuvat sisällissodat sekä ajoittain surkea ulko- ja sisäpolitiikka. Hyvin usein näitä ongelmakohtia ainakin lievitti suomalaisten vaikutus. Itseasiassa ajoittain suomalaiset henkilöt ja heidän maa-alueensa olivat pelastuksena Ruotsin valtakunnalle. Jopa valtioliiton jo purkauduttua, suomalaiset ilmeisesti pelastivat Ruotsin valtakunnan yhdeltä sisällissodalta.

Ruotsin valtion synty ja Suomen tulo osaksi valtakuntaa

Ruotsin valtio oli varhaisella keskiajalla (1100-1300) vasta muodostumassa. Sen rajat ja hallitsemat alueet olivat hyvin epämääräiset. Tätä rajojen hakua tapahtui nykyisen Suomen, Etelä-Ruotsin ja Norjan alueilla. Suomen alueelle tehtiin aluksi lähinnä erilaisia retkiä, joista kaunistellusti käytetään nimitystä ristiretki. Todellisuudessa nämä retket olivat useimmiten ryöstö- ja sotaretkiä. Näitä eri tasoisia retkiään Suomeen tekivät ruotsalaisten lisäksi mm. novgorodilaiset ja tanskalaiset.

Valtiot_1219.gifTodellisuudessa Ruotsissa ei ollut selkeämpää kuningaskuntaa kuin vasta 1100-luvulta saakka. Tämä sekavuus aiheutti paljon sisällissotia nykyisen Ruotsin alueella (n. 25 % sodista oli sisällissotia). Ensimmäinen todellisempi ruotsalainen kuningas oli Birger-jaarli, joka 1200-luvun puolivälistä alkaen perusti Ruotsiin nimellisesti vaalein valittavan, mutta todellisuudessa perinnöllisen kuningaskunnan. Hänen sotaretkensä (ns. toinen ristiretki Suomeen) ansiosta Varsinais-Suomi ja Häme liitettiin osaksi Ruotsia. Mainittakoon, että Birger-jaarlin toiseksi vanhin poika Maunu Ladonlukko (Magnus Ladulås) nimitettiin Suomen ensimmäiseksi herttuaksi. Hänestä tuli myöhemmin myös koko Ruotsin kuningas.

Birger-jaarlin jälkeläisten hallitsema Ruotsi eli todellisuudessa hyvin värikästä aikaa, etenkin valtataisteluiden osalta. Suomen kannalta aikakauden olennaisin tapahtuma oli Pähkinäsaaren rauhan (v. 1323) solminta, joka ensi kerran määritti mitkä alueet eivät ainakaan kuuluneet itäiseen Novgorodin kauppatasavaltaan. Tämä on ensimmäinen sopimus, jossa osa Suomesta tuli kiinteä osa läntistä järjestelmää. Vielä tänäkin päivänä tämän sopimukset rajat näkyvät mm. luterilaisen ja ortodoksisen kirkon rajana. Myös itäinen ja läntinen kulttuurivaikutus sekä taloudellisen toimeliaisuuden kannattavuusraja Suomessa kulkee likipitäen tämän rajalinjauksen mukaan. Raja kulki nykykäsityksen mukaan Suomen halki Kannaksen Rajajoelta Savonlinnan ja Varkauden kautta Raaheen. Rajalinjaukset olivat tai ainakin niiden tulkinnat muuttuivat ajanmyöten epämääräisiksi mm. Kainuun, Vienan, Ruijan, Savon-Karjalan ja Lapin alueilla.

Ruotsalaiset käyttivät aluksi Suomesta useimmiten nimitystä Itämaa (Österland). Maantieteellisesti tämä alue käsitti Varsinais-Suomen, Satakunnan, Hämeen, Uudenmaan, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan alueen. Tästä alueesta muodostui yhtä olennainen osa Ruotsin valtakuntaa kuin ihan mistä tahansa Ruotsin alueesta. Suomen aatelisto osallistui myös Ruotsin kuninkaan valintaa aina v. 1362 lähtien. Periaatteessa Ruotsin kuninkaaksi olisi voinnut tulla myös Suomessa syntynyt, mutta aatelinen mieshenkilö. Tämän takia Suomen asema ei ollut alisteinen, kuten esim. Iso-Britannian ja Irlannin välinen suhde oli. Irlanti oli Iso-Britannialle enemmänkin ensimmäinen siirtomaa.

Kalmarin Unionin vaikutus ja sen loppu

Kustaa_Vaasa.jpgEräs tärkeimmistä koko Pohjolan alueen vakauttajista oli ns. Kalmarin unionin aika (1397-1520). Kyseessä oli valtioliitto, jossa nykyiset Ruotsin, Tanskan, Norjan ja Suomen alueet olivat valtioliitossa. Kuitenkin jokaisella kuningaskunnalla (Ruotsi, Norja, Tanska) oli omat lakinsa ja valtioneuvostonsa, mutta yhteinen kuningas. Valtioliitto toimi käytännössä hyvin Tanska-vetoisesti ja ruotsalaiset alkoivatkin kapinoimaan tanskalaishallitsijoita vastaan. Tämä kapina johti lopulta Ruotsin ja Suomen eroon Kalmarin unionista. Lopulta Kustaa Vaasa kruunasi itsensä Ruotsin (myös Suomen alueen) kuninkaaksi v. 1523 ja erotti molemmat alueet unionista. 

Nykyisen Ruotsin alue oli jatkuvasti uhattuna, koska Tanskalla oli hallussa koko eteläinen Ruotsi. Jo aiemmin Suomen alueetta oli vakautettu linnoja (Turun, Raaseporin, Viipurin, Olavin ja Hämeen linna) rakentamalla sekä kaupunkeja (Turku, Porvoo, Ulvila, Naantali, Viipuri ja Rauma) perustamalla. Kustaa Vaasalle Suomen alue oli tärkeä herttuakunta, joka oli Ruotsin juuri itsenäistyneelle valtiolle äärimmäisen tärkeä vakautta tuova alue. Ruotsin valtakunnalla oli siihen aikaan suurimmat ongelmat johtuivat sodista Tanskaa vastaan. Aikoinaan Kustaa Vaasa luotti suomalaisiin ja hänen aikakaudellaan Suomeen perustettiin myös lisää kaupunkeja (Vaasa, Helsinki). Kustaa Vaasan toimesta Ruotsin valtiouskonnoksi tuli luterilaisuus.

Kustaa Vaasan jälkeinen aika

Kustaa Vaasan kuoleman jälkeen (v. 1560) Ruotsin valtakunta koki jälleen kerran perinnöstä johtuvan valtataistelun. Kustaa Vaasa oli jakanut Ruotsin ydinalueet kolmeen vahvaan herttuakuntaan, kolmen nuoremman poikansa kesken. Nämä alueet olivat Suomi (Österland), Itä-Götänmaa ja Södermanland. Vanhimmasta pojasta tuli koko Ruotsin kuningas (Eerik XIV), mutta hyvin pian herttuakunnista jo haastettiin kuninkaaksi nimitetyn Eerik XIV:n valta-asema.

Edelfeldtin_maalaus.jpgSeuraavista n. 50 vuodesta tuli oli hyvin myrskyisiä, jossa Ruotsin kuningas vaihtui usempaankin kertaan. Sotia käytiin lähes kaikkialla Ruotsin raja-alueilla ja välillä liittolaiset muuttuivat nopeasti vihollisiksi (mm. Puola ja Venäjä) mm. mutkikkaiden uskon, eturistiriitojen ja sukulaissuhteiden takia. Suomessa oli tänä aikana myös kapina (Nuijasota), jonka taustalla vaikutti myös Ruotsin valtataistelu (Juhana III ja Kaarle IX kesken). Ajankohdan myrskyisyyttä lisäsi Venäjän uuden tsaarin Iivana III (tutummin Iivana Julman) tulo valtaan sekä Juhana III:n kuolema ja hänen poikansa Puolan kuningas Sigismund III:n nouseminen myös Ruotsin kuninkaaksi. Tämä tapahtuma kiihdytti sisällissotaa Ruotsin alueella, koska Sigismund (Puolan ja Ruotsin kuningas) oli uskonnoltaan katollinen ja Ruotsi luterilainen. Sigismund ei pystynyt useista yrityksistään huolimatta vakiinnuttamaan valtaansa Ruotsin aluella.

Valtataistelun takia (Sigismund vastaan Kaarle-herttua) Ruotsin valtakunnan eri osat oli osittain heitteillä ja mm. Suomi toimi hyvin itsenäisesti Klaus Flemingin komennossa. Tänä aikana Suomi oli jopa lähellä irtaantua Ruotsin vallasta sekä liittoutua Puolan ja Baltian maiden kanssa. Osa suomalaisista joukoista jopa maihinnousi Ruotsin Upplantiin, kukistamaan kilpailevaa kuningasta (Kaarle IX). Lopulta kuitenkin suomalaiset palautettiin ankarasti takaisin Ruotsin vallan alle, kun Kaarle IX nousi Ruotsin kuninkaaksi. Kaaoksesta huolimatta Ruotsin myös laajensi alueitaan, jonka alaisuuteen tuli myös suuri osa Savo-Karjalaa sekä Viron alueet. Perusteet Ruotsin suurvalta-asemalle oli nyt olemassa ja esteenä olivat vain Puola ja osin myös Venäjä.

Kustaa II Aadolf tekee lopulta Ruotsista suurvallan

Kun Kustaa II Adolf nousi valtaan v. 1611 Ruotsi oli taas vaihteeksi sodassa lähes kaikkien naapureidensa kanssa. Tilanteen muuttamiseksi v. 1613 tehtiin ensin nopeasti rauha Tanskan kanssa, v. 1617 Venäjän kanssa ja lopulta myös Puolan kanssa v. 1623.

Kustaa_II_Aadolf.jpgKustaa II Adolfin johdolla Ruotsi sekaantui myös 30-vuotiseen sotaa v. 1628 ja sotatoimien painopiste siirtyi Saksan alueelle. Saksan retkillään suomalaiset sotilaat loivat hurjan maineensa. Heistä kuuluisimpia olivat Hakkapeliitat, jotka kävivät aina Wienin tasalla asti. Ruotsin joukoista n. kolmannes oli suomalaisia ja ratsuväestä jopa puolet. Ruotsin osalta 30-vuotinen sota kesti yhteensä 20 vuotta, jona aikana koko Saksan alue oli myllerryksessä. Kustaa II Adolf kuoli Lützenin taistelussa v. 1632 ja hänen aloittamansa 30-vuotisen sodan loppuajan Ruotsin todellinen valta oli Axel Oxenstiernan käsissä. Kuluttava sota päättyi vihdoin Westfalenin rauhaan v. 1648, joka sinetöi lopullisesti Ruotsin suurvalta-aseman. Ruotsin piti nyt hallussaan historiansa suurinta maa-aluetta. Siihen kuului Inkeri, Käkisalmi, Baltian pohjoisosat (Viro, osa Latviaa), Saksan pohjoisosat, osa Norjaa sekä nykyiset Suomen ja Ruotsin alueet.

Ruotsin uusi asema kiistattomana Itämeren valtiaana kävi ajoittain vaikeaksi. Vuoroin Tanska (v. 1657 ja 1658) ja Venäjä (v. 1656) haastoivat Ruotsin asemaa sekä ongelmat Puolassa (v. 1657) alkoivat muodostumaan ylitsepääsemättömiksi. Suomea koetteli vuosisadan lopussa myös suuret katovuodet (1695-1697), jotka tuhosivat n. kolmanneksen väestöstämme. Lopulta suuri Pohjan sota (1700-1721) varmisti, että Ruotsi oli taas sodassa lähes kaikkien naapureidensa kanssa. Tämä sota oli täysin Ruotsin vihollisten yhdessä suunnittelema hanke, johon taitamaton Ruotsin kuningas joutui väkisin. 

Ruotsin suurvalta-aseman loppu

Pietari_Suuri.jpgSuuri Pohjan sota (1700-21) oli eräs aikakautensa suurimmista sodista, josta etenkin Suomen alue sai kärsiä. Sodan alkupuolella lähes koko Suomen miesväki joutui osallistumaan sotiin muualla ja kotimaan alue jäi tyhjäksi. Suuren Pohjan sodan alkumenestys oli yllättävän hyvä, niin Tanskan, Riian kuin Narvan suunnalla. Kuitenkin tilanne muuttui toiseksi, kun ruotsalaiset joukot lähtivät Venäjälle ja tulivat lopulta lyödyksi Pultavassa. Häviö oli Ruotsille katastrofaalinen ja Suomen osalta tilannetta pahensi Venäjän hävitystyö tyhjiöksi jäänneellä Suomen alueella (ns. isoviha). Suomen alue oli venäläisten miehittämä muutoin, paitsi Pohjois-Pohjanmaan osalta. Venäläiset joukot kävivät jopa Ruotsin alueella tekemässä hävitystyötään (Uppsala). Lopullisen katastrofin Ruotsi koki Norjassa v. 1718, kun valtaosa armeijasta tuhoutui Norjan tuntureille (ns. karoliinien kuolinmarssi) paluumarssilla Ruotsiin. Tästäkin joukosta suuri osa oli suomalaisia sotilaita.

Ruotsin oli lopulta pakko tehdä rauha ensin Tanskan, Preussin, Hannoverin ja Puolan kanssa v. 1719 ja 1720 sekä vielä v. 1721 tehtiin rauha venäläisten kanssa. Ruotsi oli kaooksessa, sodan uuvuttama ja Ruotsissa valtaan nousi useita heikompia hallitsijoita peräjälkeen. Venäjästä oli tullut Itämeren uusi suurvalta ja Pietarin kaupunki perustettiin. Pietarin kaupunki tuli olemaan avainasemassa Suomen historiassa jatkossakin.

Suomen menetys Venäjälle

Ruotsile Suomen sota (1808-1809) oli kaikin puolin katastrofi, jossa oli lähellä tuhoutua myös Ruotsin koko yhteneväisyys. Suomen sota alkoi tavallaan vahingosta, jonka taustalla Iso-Britannian tavoite saada Ranskan Napoleonin valtapyrkimyksiä rajoitettua Euroopassa. Kuitenkin Napoleon ja Venäjän keisari Aleksanteri I solmivat liittosopimuksen Tilsitissä v. 1807. Tällä sopimuksella Venäjän keisari sai aika vapaaat kädet horjuttaa Ruotsin asemaa Pohjolassa. Suomen sodassa Suomen alue menetettiin lähes muutamassa kuukaudessa kokonaan. Tämä odottamaton menestys oli suuri yllätys myös venäläisille itselleen.

Sodan loppunäytöksenä Ruotsin silloinen kuningas Kustaa IV Aadolf syrjäytettiin valtaistuimelta ja kapinaa häntä vastaan johti Suomessa syntynyt Carl Johan Adlercreutz. Suomen menetyksen jälkeen tanskalaiset uhkasivat Etelä-Ruotsia ja epäsuosittu kuningas harkitsi sisällissodan aloittamista Etelä-Ruotsista käsin. Kaikkien onneksi Adlercreutzin ajama kapina onnistui ja syrjäytetty kuningas karkoitettiin lopulta maasta.

Lopulta Ruotsin oli tehtävä täyskäännös politiikassaan ja se siirtyi kannattamaan Napoleonia. Aluksi nimellikseksi kuninkaaksi valittiin 10 vuoden ajaksi Kaarle XIII:n. Kuitenkin jo  v. 1810 Ruotsi valitsi tulevaksi kuninkaakseen Napoleonin marsalkan Jean-Baptiste Jules Bernadotten (hallitsijana Kaarle XIV Juhana). Hän toimi ensin kruununprinssinä ja vuodesta 1818 lukien hän oli kruunattu Ruotsin kuningas. Eräs hänen neuvonantajistaan ja adjutantti oli suomalaislähtöinen Johan Henrik Tawast. Kuitenkin juuri ennen Napoleonin kukistumista Ruotsikin ehti vaihtamaan taas puolta. Bernadotten johdolla (Kaarle XIV Juhana) Ruotsi sai takaisin edes osan entisestä uskottavuudestaan takaisin. Lopulta Ruotsi siirtyi rauhan aikaan, jota on nyt kestänyt n. 200 vuotta.

Jälkisanat

Suomi oli Ruotsin valtakunnalle etenkin alkuaikoina tärkeä osa valtakuntaa. Ajanmyöten ruotsalaiset alkoivat kuitenkin suhtautumaan Suomeen välinpitämättömästi eivätkä kehittäneet maatamme riittävästi. Tämä välinpitämättömyys ilmeni mm. isovihan, pikkuvihan sekä Suomen sodan aikana. Suomen kannalta Ruotsin vallanaika oli tärkeä jakso, koska silloin maahamme juurtui länsimainen oikeuslaitos, kulttuuriperintö sekä uskonto. Ilman Ruotsin aikaa Suomesta olisi mitä todennäköisimmin tullut viimeistään 1700-luvulla osa Venäjää.

Ruotsalaiset hyötyivät Suomesta myös monin tavoin. Ruotsin irtautuminen Kalmarin Unionista oli ollut paljon vaikeampaa sekä useat Ruotsin valloitusretket olisivat tulleet käytännössä mahdottomiksi toteuttaa.

On eräänlaista historian ironiaa, että vielä Suomen menetyksenkin jälkeen suomalaislähtöiset henkilöt (Adlercreuz) todennäköisesti pelastivat Ruotsin valtion hajoamiselta. Itsenäinen Suomi on taas Ruotsille ollut olemassaolonsa ajan erinomainen suojakilpi. Etenkin Talvisodan ja Jatkosodan torjuntavoitot takasivat, ettei Ruotsin tarvinnut osallistua edes toiseen maailmansotaan.

| Ylös sivulla | Tarkistettu/muutettu: 18.11.2007/AML