Rauhanomainen Neuvostoliitto myytti (1919-1991)

Ne ketkä ovat eläneet ns. kylmän sodan ajalla, muistavat varmasti Neuvostoliiton vaaliman rauhanomaisen propagandan. Neuvostopropagandassa kuvattiin länsimaat agressiivisiksi ja expansiiviksi valtioiksi, mutta Neuvostoliitto oli aina veljeyden, rauhan ja oikeudenmukaisuuden asialla. Tätä propagandaa hyvin kuvaa venäläinen sana "Maskirovka", jossa toimintatapoihin kuului piilottaa omat tarkoitusperät valheellisin väitteiden taakse sekä leimata vastapuoli ns. "pahaksi pojaksi".

Soviet_coat_of_arms.gifValitettavan useat suomalaisetkin uskoivat tätä propagandaa mm. 70-80-luvulla. Todellisuudessa olemassaolonsa aikana Neuvostoliitto aikoi ja/tai suunnitteli tekevänsä useasti Euroopan valloituksen sekä osallistui aktiivisesti myös pienempiin kahinoihin. Kuitenkin vielä tänäkin päivänä Suomesta löytyy piirejä, jotka pitävät Neuvostoliiton toimia edelleen edistyksellisinä sekä maailmanrauhaa rakentavina. Tämä on valitettavasti väärä näkemys ja ajattelin hieman kertoa toisenlaisesta totuudesta.

Neuvostoliittolaisesta ideologiasta

Neuvostoliiton vaalima Marxilais-leninismin oppi sisälsi myös maailmanvalloituksen ideologian. Vladimir Leninin ajoi voimakkaasti kommunismin maailmanvalloitusta - tarvittaessa vaikka asellisesti. Tähän ideologiaan sisältyi voimakas, tarvittaessa aseellinen murtautuminen länteen sekä kaikkien maailman proletaarien (=työläiset) yhdistäminen kommunistisen hallinnon alle (kuten Kansainvälisessäkin lauletaan).

Jopa Neuvostoliiton käytössä olleessa vaakunassa "ne työkalut" ovat sijoitettu sopivan keskeiselle paikalle. Sijoittelu ei ole sattumaa, koska Neuvostoliitto myös ajatteli perustavansa koko kommunistisen maailman pääkaupungin Leningradin kaupunkiin (vrt. Natsi-Saksan Welthauptstadt Germania ajatteluun).

Neuvostoliitto osoittikin olemassaolonsa aikana useammankin kerran mielenkiintoa oppi-isiensä ja johtajiensa unelmien toteuttamiseen. Osa yrityksistä epäonnistui ja niiden yksityiskohtia on salattu aina viime päiviin asti. Kuitenkin viime vuosien uudempi historiankirjoitus on tuonnut esiin myös Neuvostoliiton synkempää historiaa.

1. Tavoitteena Euroopan valloitus

Ensimmäinen Euroopan valloitusyritys (ilmeinen - epäonnistui) 

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen (1918) Saksan keisarikunnan ja Itävalta-Unkarin romahtamisen jäljiltä Itäisessä Euroopassa oli selkeä valtatyhjiö, jonka bolshevikit halusivat myös täyttää. Kuitenkin Neuvostoliiton oma asema oli heikko, koska entisen Venäjän keisarikunnan alueella oli saatu vasta sisällissota pääosin taltutettua ja Ukrainan liittäminen Neuvosto-imperiumiin oli vielä kesken. Tilanteesta huolimatta Neuvostoliitto päätti yrittää vallata uudelleen perustettua Puolan valtiota, joka johti Puola-Neuvostoliiton sotaan (helmikuu 1919-maaliskuu 1921).

Puolan valtauksella Neuvostoliiton tavoitteena oli päästä lähemmäksi sekasorrossa olevaa Saksan valtiota, jossa kommunisteilla ideologialla oli jo vahva kannatus. Puna-armeija ei kuitenkaan voittanut sotaa, vaan puolalaiset voittivat ratkaisevan taistelussa Varsovan edustalla Puna-armeijan. Puolan menestykselle perustan loi erinomainen tiedustelu- ja vakoilutoiminta.

sovjet_poster.jpgMikäli Puna-armeija olisi voittanut Puolan, olisi Keski-Eurooppaan syntynyt todennäköisesti joukko (etenkin Saksa) kommunistisia valtioita. Lopulta Neuvostoliitto pääsi kostamaan aikaisemman nöyryytyksensä Puolassa. Tämä tapahtui II maailmansodan aikana Katynin joukkoteloituksissa 1940. Lähes kaikki Neuvostoliiton käsiin joutuneet (yht. 22.000) Puolan älymystön ja papiston edustajaa teloitettin Katynissa. Mainittakoon, että Neuvostoliitto miehitti ja jakoi Natsi-Saksan kanssa koko Puolan alueen 1939-41.

Toinen Euroopan valloitusyritys (kiistanalainen - ei ehditty toteuttaa)

Neuvostoliiton kukistuminen avasi myös arkistoja Venäjällä sekä mahdollistanut hieman epävirallisemmankin historian tutkimuksen. Eräs kaikkein mielenkiintoisimmista teorioista on Mikhail Ivanovich Meltyukhovin kirjoittama ja Viktor Suvorovin esittämä ns. Operaatio IceBreaker teoria.

Operaatio IceBreakerin mukaan Neuvostoliitto ainakin harkitsi Euroopan miehitystä kesällä jo 1941. Tässä vaiheessa Puna-armeijan tarkoitus oli hyökätä Natsi-Saksan selustaan, kun Iso-Britannia ja Saksa olisivat ensi heikentäneet toisiaan riittävästi. Kuitenkin operaation käynnistäminen myöhästyi, koska Stalin epäili että Iso-Britannia ja Saksa olisivat tekemässä salaisen rauhan (kuten Molotov-Ribbentrop sopimuskin oli). Tähän viittaisi Rudolf Hessin salaperäinen lento Englantiin ja Hitlerin empiminen Englannin valtaamiseen johtavan Operaatio Merileijonan käynnistämisessä.

Kuitenkin kesäkuussa 1941 saksalaisten röykeästi ja ilman ennakkovaroitusta aloitettu Operaatio Barbarossa ehti käynnistyä ennen Puna-Armeijan IceBreaker operaatiota. Sodan ensipäivinä mittavat määrät Puna-armeijan kalustoa tuhottiin ja kokonaiset armeijakunnan joutuivat antautumaan. Stalin yksinkertaisesti kielsi omaa armeijaansa provosoimasta vihollisuuksia saksalaisten kanssa. Lopulta Stalin huomasi, että aikaisempi liitto Saksan ja Neuvostoliiton välillä oli katkaistu ilman irtisanomisaikaa (teknisesti Saksa ja USSR olivat liittolaisia siihen asti).

Tämä teoria on todella kiistanalainen, mutta useat merkit viittavat tähän mahdollisuuteen. Eräs huomattava seikka on löytyy mm. Puna-armeijan kalustokeskityksestä kesällä 1941 sekä mittavasta varusteluohjelmasta, jonka aloitettiin jo vuonna 1939. Neuvostoliitolla oli jopa länsirajalleen keskitettynä Saksaakin suuremmat voimat ja mm. heidän komentajiensa sotilaskartat käsittivät vain Saksan ja Länsi-Euroopan alueita.

Kolmas Europpan valtausyritys (selkeä - onnistui osittain)

Neuvostoliitolle tuli uusi tilaisuus sodan loppupuolella (1943-45), kun Natsi-Saksa oli jäämässä tappiolle Itärintamalla. Vaikka Neuvostoliitto sekä länsiliittoutuneet olivat samalla puolella, käynnistivät he sodan lopuksi kilpajuoksun Berliiniin. Tämän kiireen ansiosta mm. Suomen jatkosodan lopputaistelujen lopullisesta ratkaisusta tuli sivujuonne. Neuvostoliitolla ei ollut aikaa Suomen hankalaan miehittämiseen, vaikka voima olisi siihen todennäköisesti riittänytkin.

Kilpajuoksun lopputuloksena Puna-armeija ehti ensin Berliiniin, sekä valtasi/vapautti mm. Romanian, Tsekkoslovakian, Bulgarian, Puolan ja Unkarin. Lähes kaikista Puna-armeijan valtaamista maista tuli myöhemmin Varsovan liiton maita, joihin pystytettiin nopeasti sodan jälkeen ns. kansandemokratiat.

Ilman länsiliittoutuneiden maihinnousua Normandiaan Puna-armeija oli tullut vieläkin lännemmäksi - eikä sitä olisi pysäytetty kuin ehkä Englannin kanaalin rannoilla. Myös Natsi-Saksa teki sodan lopulla kaikkensa vakuuttakseen länsiliittoutuneet uskomaan Neuvostoliiton haluavan tehdä invaasio Länsi-Eurooppaan (mm. Himmler).

Neljäs Euroopan valtausyritys (kiistanalainen - ei käynnistetty)

Blocksafter_war.gifNeljättä valtausyritystä voidaan sanoa ajoittuvan enemmänkin oikean hetken ja Länsi-Euroopan heikoimman kohdan etsimiseen liittyväksi operaatioksi. Tätä tunnustelua tapahtui Euroopassa etenkin vuosina 1945-1968. Tilaisuuden hakemiseen oli monia otollisia hetkiä, koska Neuvostoliiton armeija oli kalustoineen jo valmiiksi Itä-Euroopassa ja Länsi-Eurooppa oli sodan jäljiltä raunioina. Vuosien 1945-1968 aikana muunnettiin ensin Itä-Euroopan maat kansandemokratioiksi ja yritettiin vielä Kreikan ja Turkin suunnalla hakea kommunistiselle vallalle läpimurtoa. Samaan aikaan myös Italiassa, Ranskassa ja Suomessa oli huomattavat kommunistiset puolueet - osin vallassa ja osin vallan ulkopuolella. Tämä kehitys pakotti läntiset tiedustelupalvelut organisoimaan osin maanalaisia operaatioita, myös Suomessa tapahtunut asekätkentä oli vastareaktio kommunismin nousulle.

Välittömästi sodan jälkeen tilanne oli huolestuttavin Kreikassa, jossa käytiin sisällissotaan verrattavaa taistelua (kommunistit vastaan kansallismieliset). Toinen ongelma oli Saksan alueella, jossa ei aluksi ollut virallista valtiota eikä sitä puolustavaa koneistoa. Ajan myötä Saksan ongelma vain kasvoi, koska myöhemmin myös Itä-Saksan tiedustelupalvelu soluttautui Länsi-Saksan hallintoon. Stasilla oli parhaimmillaan jopa n. 5000 agenttia Länsi-Saksassa.

Tunnetuimmat eurooppalaiset kipupisteet ajoittuivat seuraaviin tapahtumiin: Marshall-apu (1948-51), Berliinin saarto (1948-49), Saksan Liittotasavallan perustaminen (1949), Unkarin kansannousu (1956), Berliinin muurin rakentaminen (1961) sekä Prahan kevät (1968).  Myös muut USA:n ja Neuvostoliiton suorat ja välilliset kriisit sekä tapahtumat vaikuttivat myös Euroopan tilanteeseen. Neuvostoliiton ensimmäinen ydinpommin räjäytys (1949), Korean sota (1950-53) ja Kuuban kriisi (1962) olivat ne kaikkein eniten Euroopan tilanteeseen vaikuttaneita tapahtumia.

Myöhemmin myös Neuvostoliiton SS-20 ohjuksista alkanut (1976) ns. Euro-ohjuskriisi ja Puolan sotatila (1981-82)  nostivat jännitystä Euroopassa.

2. Tavoitteena USA:n horjuttaminen omalla maaperällään

Kuuban ohjuskriisi 1962 (todellinen - päättyi tasapeliin) 

Kuuban ohjuskriisin aikana Neuvostoliitto päätti perustaa ohjustukikohtia Fidel Castron hallitsemaan Kuubaan (Havanna-Washington D.C. välimatka on n. 1800 km, lentoaikana n. 16 min). Hanke oli mittasuhteiltaan vähän samansuuntainen, jos Ruotsi olisi perustanut Ahvenanmaalle Suomea uhkaavan ydinaseilla varustetun tukikohdan.
Koko operaation tarkoitus oli vastaus USA:n Turkin Izmirin kaupungin lähelle sijoittamalle ydinohjus hankkeelle (Izmir-Moskova välimatka n. 1800 km, lentoaikana n. 16 min).

Pahaksi onneksi USA:n presidentiksi oli juuri valittu nuori ja kokematon John F. Kennedy, josta kuitenkin kasvoi nopeasti kriisin aikana maailmanluokan päättäjä.  Kennedy empi ensin vastata Neuvostoliiton hankkeeseen, mutta CIA:n tiedustelutietojen ansiosta, hän päätti vastata uhkaan määrätietoisesti. USA:n tiedustelutiedot oli kerätty pääosin U2 vakoilukoneiden avulla sekä GRU:n sisällä toimineen Oleg Penkovskin tietojen avulla.

Kuuban ohjuskriisin aikana suurvallat olivat todella lähellä aloittaa III maailmansodan. Aivan yksittäisten ihmisten pienet päätökset vaikuttivat siihen, ettei kylmä sota kääntynyt todella kuumaksi sodaksi. Ainoastaan Kuuban ohjuskriisin aikana USA:n valmistila (DEFCON) on nostettu virallisesti "lähes sotatilaa" vastaavalle tasolle.
Onneksi kuitenkin järki voitti ja USA:n ja Neuvostoliiton johtajat sopivat Turkin ja Kuuban ohjusten poistamisesta. Samalla USA sitoutui olemaan miehittämättä Kuubaa.

3. Meritie Intian valtamerelle ja pääsy Persianlahdelle

Afganistanin miehitys 1979-1988 (todellinen - täydellinen epäonnistuminen)   

Near_afganistan.gifNeuvostoliitto oli pinta-alaltaan aikansa suurin valtio, jolla oli suorat meriyhteydet Itämereen, Mustaanmereen sekä Tyyneen ja Atlantin valtamereen. Lähimeristä ainoastaan Intian valtameri, Pohjanmeri ja Välimeri olivat hankalammin saavutettavissa. Näistä puuttuvista meristä Neuvostoliitto halusi saada meriyhteyden Intian valtamerelle, koska Välimeri ja Pohjanmeri olivat lähes mahdottomia saavuttaa (NATO-valtiot kontrolloivat alueita). Onnistuneella Afganistanin valloituksella Neuvostoliitto pääsisi vain n. 300 km päähän Intian valtamerestä (välissä oli vielä Pakistan, mutta viereinen Intia oli jo Neuvostoliitolle yställismielinen valtio).

Aivan yllättäen Neuvostoliitolle tarjoutuikin tilaisuus päästä lähemmäksi Intian valtamerta, koska neuvostomielinen Afganistanin Demokraattinen tasavalta pyysi apua. Afganistanin hallitus oli joutumassa alakynteen sisällissodassaan islamistisen liikkeen kanssa ja Neuvostoliitto lähetti esijoukkonsa joulupyhien aikaan Afganistaniin. Neuvostoliiton erikoisjoukot tunkeutuivat Afganistanin armeijan uniformuissa Kabuliin joulupyhien aikaan v. 1979 ja kommunistivalta oli taas vakiinnutettu Afganistanissa - ainakin toistaiseksi.

Afganistanin miehityksestä tuli todellinen koetus Neuvostoliitolle. Sota maksoi Neuvostoliitolle n. 20 milj. dollaria vuodessa ja jopa 20 % Puna-armeijan etulinjan joukoista oli sidottuna Afganistaniin. Neuvostoliiton miehistö- ja kalustotappiot kävivät sietämättömäksi kapinallisten parantuneen aseistuksen (mm. Stinger-ohjukset) ja koulutuksen ansiosta. Yhtäaikainen Afganistanin sota, Puolan voimistuva Solidaarisuus-liike, Euro-ohjus kriisi sekä Reaganin ajama SDI-hanke haastoivat Neuvostoliiton kilpailussa voimiensa äärirajoille. Kaiken lisäksi osa Puna-armeijan sotilaista tutustui huumeisiin ja aikaisemmin tuntematon huumeongelma löysi tiensä myös Neuvostoliittoon.

Lopulta Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus (1986) merkitsi lopun alkua Neuvostoliiton olemassaololle. Neuvostoliitto lakkasi olemasta 31.12.1991, vain 66 vuotta perustamisensa jälkeen. Maailmanhistorian suurin valtion omaisuuden uusjako saattoi alkaa.

| Ylös sivulla | Tarkistettu/muutettu: 22.03.2007/AML