Anssi Vanjoki

Vanjoki_anssi.jpgExecutive Vice President and General Manager of Multimedia - Nokia Oyj

Anssi Vanjoki (s. 1956) on varmaan kaikkien aikojen näkyvin markkinointi- ja myyntityötä tehnyt suomalaissyntyinen johtaja. Vanjoki on toiminut elämänsä aikana Sammossa markkinatutkijana, edennyt 3M:llä aina markkinatutkijasta aina myyntijohtajaksi asti sekä toiminut Nokialla erilaisissa "johtajan" tehtävissä aina vuodesta 1991 lähtien.

Koulutukseltaan Vanjoki on Kauppatieteiden maisteri - mutta tietääkseni ei ole erikoistunut itse markkinointiin. Nokian maailmanlaajuinen markkinointibudjetti on n. 300 milj. euroa (tarkka luku on liikesalaisuus).

Vanjoen rooli ja erityispiirteitä

Suuri yleisö yleensä muistaa vain Nokia pääjohtajien pitämät "kalvosulkeiset", joissa esitellään kuinka Nokialla on mennyt taloudellisesti kvartaalin aikana. Nämä ovat luonnollisesti tärkeitä asioita, mutta näiden lukujen "tekemiseen" on tarvittu hyvää työtä hyvin monella osa-alueella. Yksi tärkeistä osa-alueista on tuotelanseeraukset sekä erilaiset tapahtumat. Näissä tehtävissä Vanjoki onkin kunnostautunut erityisesti.

Vanjoki on erinomainen esimerkki hyvästä myyntimiehestä, jonka innostus tarttuu myös kuulijakuntaan. Myös brändimarkkinointi sekä muotoilun vaaliminen kuuluu Vanjoen erityisosaamisen piiriin. Anssin tavaramerkkinä pidän hänen puhumaa "finglishiä", joka on ääntämyksestään suomalaiseen suuhun sopivampaa - mutta itse esitysten asiasisällöt ovat aina tiiviitä, hyvin jäsenneltyjä sekä arvoltaan huomattavia.

Mikä tekee Vanjoesta hyvän markkinoijan?

Asenne... tekemisen halu, kokonaisuuden hallinta sekä vilpitön halu levittää myös ilosanomaa. Tässä vielä muutamia Vanjoesta havaitsemani hyviä ominaisuuksia.

Liian usein suomalaiset pelkäävät avata suutaan, kun englanti ei ole ihan Oxfordin ääntämisen tasolla. Anssi on mielestäni esimerkki siitä, kuinka itse sisältö ajaa ohi muotoseikkojen. Pidän tätä sankarisuorituksena!

Reaktionopeus, businessvaisto ja rohkeus. Taito olla oikeassa paikassa, oikeaan aikaan ja toimia tilanteen mukaan. Vanjoki osasi kiinnittää huomiota Kiinaan, Intiaan ja muihin kehittyville markkinoille huomattavasti ennen muita nokialaisia. Hän osaa myös toimia nopeasti tilanteen mukaan. Tästä esimerkkinä on mm. Nokia iTunes malliin liittyvät lausunnot (taitava sumutus - jonka sittemmin Motorola epäonnistuneesti toteutti). Vanjoella on myös suomalaisille harvinainen kyky myöntää virhearviota (esim. läppäpuhelin episodi v. 2004) sekä tehdä nopeasti tarvittavia korjausliikkeitä. Hyviä suorituksia on myös kännyköiden valmistuksen kannattavuudesta ja toimitusvarmuudesta huolehtiminen, kun samaan aikaan muilla valmistajilla on ollut selkeitä ongelmia (mm. Siemens, Motorola, Samsung).

Uskottavuus ja tunnettavuus. Kuinka moni tuntee Motorolan tai Sony-Ericssonin vastaavat johtajat? Hyvä jos ko. yritysten pääjohtajat ovat edes tiedossa (Edward J. Zander ja Miles Flint). Omalla roolillaan Vanjoki on varmasti antanyt esim. Ollilalle/Kallasvuolle enemmän aikaa pääjohtajan tehtävien hoitamiseen. Näiden lisäksi Vanjoki on pitänyt huolta, että sana Nokia tulee ensimmäisenä mieleen kun puhutaan kännyköistä. Tähän tilanteeseen on päästy tehokkaalla PR- ja markkinointityöllä sekä erinomaisilla edelläkävijä tuotteilla.

Vanjoen merkitys ja tunnettavuus

Tuskin kaikki em. asiat ovat vain Vanjoen ansiosta - mutta hän on merkittävällä tavalla osallistunut Nokian busineksen kehittämiseen. Asioilla on kuitenkin taipumus henkilöityä, ja liian usein ihmiset ajattelevat että vain Jorma Ollilla on ollut Nokian menestyksen takana. Myös Nokian uudempi CEO Kallasvuo on jo osoittanut hyvää pokerinaamaa ja on osaltaan pitänyt huolta yrityksen "coolista" julkisivusta. Teot puhuvat... on ilmeisesti Nokian tietoisesti valitsema linjaus.

Vanjoen ansiosta nykyään jo ihan odotan, mitä uusia tuotteita "meitin Anssi" esittelee kaikenmaailman 3G-messuilla. Ennestään tuttu esittelijä on kuin "takuumies", jonka ansiosta uudetkin tuotteet tulevat helpommin omaksuttavaksi.

Kumpi on mielestäsi uskottavampi - "meitin Anssi" vai joku Sony Ericssonin "jönssön tai karlsson", joka esittelee uutta PhoneWalkmannia?

Anssi Vanjoki - virallisempi esittely
http://www.nokia.com/A4126347

| Ylös sivulla | Tarkistettu/muutettu: 06.08.2007/AML